Grindelwaldin Rikokset ei täyttänyt odotuksia

Warner Bros. Picturesin ”Ihmeotukset: Grindelwaldin rikokset” on toinen osa viidestä seikkailusta J.K. Rowlingin velhomaailmassa.Ensimmäisen elokuvan lopussa AYT (Amerikan Yhdysvaltain taikakongressi) vangitsi voimakkaan pimeyden velhon Gellert Grindelwaldin (Johnny Depp) Lisko Scamanderin (Eddie Redmayne) avulla. Mutta toteuttaakseen uhkauksensa Grindelwald pakeni ja ryhtyi kokoamaan kannattajajoukkoa, josta valtaosa ei osaa aavistaakaan hänen todellisia aikeitaan: nostaa valtaan puhdasveriset velhot hallitsemaan kaikkia ei-taikovia.

Estääkseen Grindelwaldin suunnitelmat Albus Dumbledore (Jude Law) värvää avukseen entisen oppilaansa Lisko Scamanderin, joka suostuu auttamaan tietämättömänä uhkaavista vaaroista. Rakkauden ja uskollisuuden rajat joutuvat koetukselle jopa lähimpien ystävien ja perheen keskuudessa, kun velhomaailma jakautuu yhä vahvemmin kahtia.

Elokuvan juonen seuraaminen saattaa tuottaa vaikeuksia, jos katsoja ei ole nähnyt elokuvasarjan ensimmäistä osaa Ihmeotukset ja niiden olinpaikat, joka ilmestyi vuonna 2016. Tämä on valitettavaa, sillä Tämä elokuvasarja, joka sijoittuu Harry Potterin maailmaan ei ole yhtä hyvin tunnettu kuin itse Harry Potter elokuvat. Olisin itse toivonut jonkinlaista aikaisempien tapahtumien kertausta elokuvan alkuun. Se olisi parantanut uusien katsojien katselukokemusta.

Käsikirjoituksesta vastaa itse J.K. Rowling, mutta tällä kertaa tarinasta puuttuu juuri se viimeinen silaus taikaa. Jos Warner Bros todellakin aikoo venyttää elokuvasarjan viiteen osaan, niin tekijöillä on edessään todella iso urakka, sillä tarina ei ole yhtä vetävä kuin alkuperäiset Potter elokuvat.

Ohjaaja David Yates tarjoaa jälleen kerran teknisesti upean seikkailun, jonka kohtaukset on toteutettu todella upeasti. Elokuvaa katsoessa taikamaailma todellakin herää henkiin. Tarinan visuaalinen ilme on todella hiottu, mutta upea ulkoasu ei peitä sitä tosiseikkaa, että itse tarina on hieman ohut. Elokuvassa olisi saanut olla muutama kohtaus lisää, joilla tarina olisi kiinnittynyt vielä enemmän juuri Harry Potteriin.

Grindelwaldin Rikosten ehdottomasti parasta antia on Johnny Depp, jonka suoritus Grindelwaldina hipoo täydellisyyttä. Hänen tyylinsä on yksinkertainen, mutta todella toimiva. Depp on rakentanut hahmostaan melkeinpä täydellisen herrasmiehen, joka käyttäytyy sivistyneesti, mutta ulkokuoren alla kiehuu todellinen raivo tavallisten ihmisten maailmaa kohtaan. Jos katsoja odottaa näkevänsä humoristisen Deppin, niin hän pettyy pahasti.

Elokuva saa ensi-iltansa 14.11.

Teksti: Juho Kojima

Kuvat: © 2018 WARNER BROS. ENTERTAINMENT INC.  Kuvaaja: Jaap Buitendijk

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi