Idols-voittaja Martti Saarisen Marraskuu- yhtye julkaisee kolmannen singlensä

Marraskuu julkaisee kolmannen singlensä Sydänkultaa pitkänäperjantaina 30.3.2018 ja kappaleesta
julkaistaan samana päivänä musiikkivideo. Kahden jo julkaistun rockimman singlen jälkeen on aika esitellä
Marraskuun muita puolia.

Alun perin Martin pojan kitaralla leikkimisestä alkunsa saanut Sydänkultaa on
kasvanut yhdeksi Marraskuun tärkeimmistä kappaleista. Kappaleen teksti pohtii elämän rajallisuutta
hymyssä suin. Jos muut ovat tulkinneet sen syyksi polttaa kynttilää molemmista päistä, Marraskuu tyytyy
toteamaan, että moista on turha murehtia ja kannattaa keskittyä mieluummin siihen, mikä elämässä on
hyvää ja olla onnellinen siitä; ”eikä vaihtaisi päivääkään pois”.

Keikoilla yleisö on ottanut Sydänkultaa-kappaleen erinomaisesti vastaan ja sitä on pyydetty encoreen
useamman kerran. Bändille itselleen Sydänkultaa on tärkeä Marraskuun ensimmäisenä koko bändin
yhdessä tekemänä valmistuneena kappaleena, joka viimein annetaan yleisölle singlenä. Sydänkultaa
julkaisun jälkeen Marraskuu palaa studioon äänittämään lisää materiaalia sekä aktivoituu keikkarintamalla.
Lisää julkaisuja on siis luvassa ja niitä odotellessa Marraskuu on nähtävissä keikoilla.

Marraskuu on: Martti Saarinen (laulu ja kitara), Markus Vainio (rummut), Anssi Uusisilta (kitara), Jukkis
Saastamoinen (basso) ja Aki Räty (koskettimet ja laulu)

Lähde: Marraskuun tiedote

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi