Kauan sitten kaukaisessa galaksissa…

Vaderin Tähtihävittäjä takaa-ajaa kapinallisten alusta. Lähde: starwars.com

4.5.1977. on päivämäärä, joka kirjoitettiin isolla fontilla Hollywoodin ja muun elokuvamaailman historiaan. Tuolloin julkaistiin ensimmäinen George Lucasin ohjaama Tähtien Sota elokuva, joka sai sittemmin nimekseen Uusi Toivo (A New Hope). Näin sai alkunsa galaksin kokoinen tarina, joka jatkuu ja kasvaa vielä tänäkin päivänä.

Alkuperäinen Tähtien Sota teki Mark Hamillistä, Carrie Fisheristä ja Harrison Fordista kansainvälisiä supertähtiä yhdessä yössä. Samalla koko elokuvamaailma muuttui, avaruusooppera oli syntynyt.

George Lucas onnistui luomaan tuotteen, siis elokuvan, josta jokainen halusi osansa. Lapset halusivat leikkiä kaukaisen galaksin hahmoilla. Lelujen kysyntä oli niin suurta, että niiden valmistaja Kenner ei pystynyt tuottamaan niitä tarpeeksi, vaan toivottuja leluja jouduttiin monessa perheessä pitkään.

Nykyisin erilaisia Tähtien Sotaan liittyviä tuotteita kerätään ympäri maailmaa kiihtyvällä tahdilla.

Mikä Tähtien Sodasta tekee elokuvan ja ilmiön, joka kiinnostaa ihmisiä edelleen. Voin vastata tähän kysymykseen parhaiten käyttämällä itseäni esimerkkinä.

Muistan, kuinka vietin lapsena lukemattoman määrän tunteja tämän avaruusoopperan parissa. Perheemme silloinen videonauhuri oli tallentanut elokuvan jostain syystä mustavalkoisena, mutta se ei minua paljon haitannut. Tähtien Sota tarjosi pienelle pojalle jännitystä, seikkailua ja vaaraa.

Darth Vader (David Prowse) tutkailee taistelun tuloksia. Lähde: starwars.com

Elokuvan pahis mustaan haarniskaan pukeutunut uhkaavasti hengittävä Darth Vader (David Prowse) teki tähän poikaan lähtemättömän vaikutuksen, joka ei vieläkään ole himmentynyt tippaakaan, vaikka nuoruuteni rupeaakin olemaan taakse jäänyttä elämää. Elokuvateattereiden hopeiset kankaat eivät vieläkään ole kohdanneet toista Vaderin kaltaista hahmoa.

Sankarit yhteiskuvassa. Mark Hamill, Harrison Ford ja Carrie Fisher. Kuvassa myös Anthony Daniels ja Kenny Baker sekä Peter Mayhew Lähde: starears.com

Tarinamme kolme sankaria Luke Skywalker (Hamill), Han Solo (Ford) ja prinsessa Leia Organa (Fisher) loivat yhdessä kolmikon, jollaista ei aiemmin elokuvissa ollut nähty. Luke oli hurjapäinen nuorukainen, joka halusi kokea uusia seikkailuja. Han oli ihanan liukas roisto, joka tavoitteli pelkästään rahaa, eikä mitään muuta. Kolmikon täydensi kovapäinen prinsessa, jota kukaan ei pystynyt komentelemaan.

Ihastuin pikkupoikana Leiaan ja kadehdin Han Soloa, koska hän oli minua paljon rohkeampi. Luken innokkuus oli todella tarttuvaa. Olin valmis seuraamaan tätä kolmikkoa tähtiin asti.

Galaktisen Imperiumin avaruutta halkova taisteluasema Kuolemantähti oli koko tarinan makein juttu, siinähän oli planeettoja tuhoava laserikin. Voiko mikään muu olla niin hienoa, yksinkertaisesti sanottuna ei voi.

Ja ne avaruudessa käydyt taistelut räjäyttivät pankin lopullisesti. Lapsena en tietenkään ymmärtänyt, miten nuo kohtaukset oli tehty, mutta se ei estänyt minua katsomasta niitä uudestaan ja uudestaan, siinä taisi kulua muutama videonauha puhki, mutta tästäkin huolimatta katsoin samat kohtaukset kerta toisensa jälkeen.

Koko kattauksen kruunasi John Williamsin säveltämä täydellisyyttä hipova musiikki. Olen nykyisin 38 vuotias, mutta yksi asia ei ole muuttunut mihinkään. Aina, kun kuulen tuon musiikin alkutahdit, alan nyyhkyttää valtoimenaan. En tiedä mistä se johtuu, mutta niin käy joka ikinen kerta.

Alkuperäinen Tähtien Sota on mielestäni kaikkien aikojen paras elokuva, koska se on tehty rakkaudella ja ajatuksella. Katso tämä upea elokuva 4.5.2020. siinä unohtuvat Koronat ja muutkin huolet.

Trailer: Star Wars Youtube Channel

Teksti: Juho Kojima

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi