Rauman teatterin avauksessa Auervaaraa ja Waltaria

Jani Koskinen Auervaarana ja Mona Lehtola Olgana. (Kuva: Jouni Mikola)

Rauman teatterin syyskausi käynnistyy Petja Lähteen käsikirjoittamalla ja ohjaamalla musiikkinäytelmällä Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä. Näytelmä saa kantaesityksensä Raumalla 14.9..

Rauman teatterin taiteellinen johtaja Otto Kanerva totesi, että Raumalla on tarkoitus jatkossakin tehdä uutta ja raikasta sekä ennakkoluulotonta musiikkiteatteria.

  • Tällä musiikkinäytelmä on mielestäni sellainen hyvä puoli, että voisin tuoda samanaikaisesti katsomoon kuuskymppisen äitini sekä nuoret, 11-, 15- ja 18-vuotiaat, poikani, totesi Kanerva.
  • Tässä on varmasti kivaa ja tuoretta meininkiä kaikille ikäryhmille, Kanerva jatkoi.

Kanerva kertoi, että hän Petja Lähde ovat kypsytelleet ideaa tästä jo vuoden 2012 Hetki lyö -näytelmästä lähtien.

  • Petja kysyi multa, että voisiko hän kirjottaa jotain, joka sitten esitettäisiin. Taisimme pitää asian tiimoilta jopa yhden palaverinkin jossain Hakaniemen kuppilassa. Silloin se homma jäi vielä maton alle, mutta nyt Raumalla ollessani tuo tuli mieleeni ja niinpä ruvettiin sitten Petjan kanssa miettimään asioita, sanaili Kanerva.

Härskisti Auervaaraa sekä viittauksia Waltariin

Kanerva totesi, että kaikki oikeastaan lähti yhdestä Mamban Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä riimistä “ei kai teiän äijä vaan herännyt sekä sitten löydettiin Auervaara-teema.

  • Helsingin Kaupunginteatterissa kaikenlisäksi pyöri samoihin aikoihin vielä Gabriel, tule takaisin. Siitä tämä sitten lähti hakamaan muotoaan, totesi Kanerva.
  • Härskisti tässä näytelmässä on Auervaaraa sekä härkisti myös viitataan Mika Waltarin Gabriel, tule takaisin -näytelmään. Synnytysprosessi oli siis tällainen ja se hyväksyttiin. Sitten Petja alkoi kirjoittamaan, totesi Kanerva.

Halu parantaa laulu- ja musiikkiosaamista

Rauman teatterilla on ollut myös Kanervan mukaan halu parantaa henkilöstönsä laulu- ja musiikillista osaamista. Tuosta syystä tässä näytelmässä on kapellimestaripari. Kaksikosta Perttu Suominen esityskapellimestarina ja Tuomas “Tumppi” Kesälä luotsaa homman ensi-iltaan.

  • Tumppi on vastannut tässä jutussa hyvin paljon laulattamisesta sekä on myös valmentanut bändiä. Toivottavasti tätä kaikkea tukee myös meidän uusi äänentoistolaitteisto. Meillä on siis uusi äänentoisto ja siitä kiitos kaikille rahoitukseen osallistuneille, totesi Kanerva vielä.

Jani Koskinen pääroolissa

Musiikkinäytelmän rooleissa nähdään koko Rauman teatterin näyttelijäkunta, no pääroolissa nähdään vierailija Jani Koskinen, joka nähdään Raumalla nyt parinkymmenen vuoden tauon jälkeen.

Veera Tapanainen on Mitä yhdestä särkyneestä sydämestä -musiikkinäytelmän Tytti. (Kuva: Jouni Mikola)

Uutena kasvona Rauman teatterin näyttelijäkuntaan liittyi täksi vuodeksi Tampereella musiikkiteatteria opiskellut Veera Tapanainen, jonka roolihahmo Tytti tässä näytelmässä on siskojensa hiljainen myönnyttelijä. Tapanainen ei ole silti aivan uusi tuttavuus Raumalla, sillä hänet nähtiin kesällä Kaksi puuta -musiikkinäytelmässä.

Lähde totesi, että näytelmä tyylilaji on naivistinen romanttinen musiikkikomedia, joka sitten yhdistyy kreisikomediaan. Tässä on hyvin nopeita leikkauksia ja tulee myös takaumia.

Teksti: Jouni Mikola
Twitter: @JouniMikola

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi