Uusi albumi nosti Paula Koivuniemen tunteet pintaan

Perjantaina kauppoihin ilmestyy iskelmätaivaan suuren tähden, aikuisen naisen Paula Koivuniemen 26:s albumi. Koivuniemelle uuden albumin tekeminen oli tunteikas prosessi, sellainen matka, jossa tunteetkin heräsivät välillä pintaan.

– Tässä on laulaessa ollut kyllä tekemistä. Pidettiin taukoja ja sitten jossain kohti jatkettiin seuraavana päivänä. Tuottaja ymmärsi ne tunteet, joita koin siinä laulaessa. Ne tekstit ovat vaan niin vaikuttavia, Koivuniemi paljasti.

Elämä– albumi koostuu kappaleista, jotka eivät ole tuoreita, vaan ne ovat olleet olemassa jo aiemmin, toisten laulamina. Kappaleet ovat olleet hyvin tärkeitä Koivuniemelle itselleen, joka on ollut syynä niiden valikoitumiseenkin. Koska kappaleissa on ollut tunnepohjaa, niin se on myös johtanut siihen, että ne tunteet ja välillä kyyneleetkin ovat nousseet kesken laulamisen.

– Lauloin aina niin pitkään kuin pystyin ja sitten itkin, ja lauloin. Pidettiin breikkiä pari päivää ja sitten otettiin uudestaan, kun olin saanut vähän vahvuutta, Koivuniemi kertoi levyntekoprosessista.

Levyllä tärkeitä kappaleita

Uudelta albumilta löytyy muun muassa Pave Maijasen kappale Elämän nälkä, Charles Aznavourin säveltämä Äiti (La Mama), johon suomenkieliset sanat on tehnyt Tuula Valkama. Sen levytti Juhani Markola. Levyllä on myös Juha Tapion Pettävällä jäällä ja hyvin tunnettu, Pepe Willbergin levyttämä Sinua, sinua rakastan, joka on levyn aloituskappalekin.

– Tässä on vahvoja, sellaisia lauluja, jotka ovat itseeni tehnyt vaikutuksen. Elämän nälkä on mun mielestä laulu, joka kannattaa ihmisen kuunnella, jos on huono olo henkisesti, niin kuuntelee sitä tekstiä. Siitä saa paljon voimaa, Koivuniemi valaisi.

– Se on yksi avainlaulu tällä levyllä. Sitten tietysti Rakkaus on merkillinen maa, Pirkko Saision aivan huikea teksti ja sitten mulle tietysti läheinen Äiti– laulu, jonka halusin tälle levylle.

“Tehdään levy, jota itsekin kehtaan kuunnella”

Koivuniemeä on itseä koskettanut kappaleet, jotka uppoavat myös moniin muihinkin. Hänen tulkitsemanaan nämä kappaleet ovat syntyneet kuin uudestaan. Laulajatar tuo omalla pehmeän matalalla äänellään näihin kappaleisiin oman mausteensa. Levyä tehdessä vaatimustasokin oli kova ja levyn tuottaja Mika Toivanen oli paljon vartijana prosessissa.

– Voin sanoa olevani todella tyytyväinen tähän tuotokseen. Mika Toivasen kanssa tehtiin todella tarkasti se kokonaisuus. Sanoin Mikalle, että jos tulee jotain studiolaulamisen kanssa, niin pistä vain poikki. Tehdään nyt sellainen levy, että minäkin voin sitä kuunnella, Koivuniemi naurahti.

Sellainen levy on nyt uunista sitten todennäköisesti myös putkahtanut esiin, sillä helsinkiläisen ravintolan Hampton Bayn kattoterassilla levyn julkistamistilaisuudessa oli tyytyväisen oloinen Paula Koivuniemi. Levy tulee olemaan juuri sellainen kuin artisti on siitä halunnut. Kappaleet, jotka ovat olleet Koivuniemen sydäntä lähellä, ovat nyt levyllä.

Teksti ja kuva: Joni Hildén

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi