Viikonloppu on Raumalla pelkkää leffaa – Jörn Donner saapuu myös paikalle

Raumalla tämäkin kesä päättyy leffan merkeissä, kun Blukkarit valtaa kaupungin jo 25. kerran.(kuva: Jouni Mikola)

Perjantaina käynnistyy Raumalla jo 24. Blue Sea Film Festival. Festarin ohjelmassa on uutta ja vanhaa kotimaista sekä eurooppalaista elokuvaa. Tänä vuonna pohjoismaisen leffan pääpaino on Norjassa.

Satavuotiasta Suomea juhlitaan esittämällä 35-millisiä klassikkoja vuosien varrelta. Klassikkoja esitetään Kulttuuritalo Posellissa ja joukossa ovat mm. Toivon tuolla puolen, Komisario Palmun erehdys, Perkele! Kuvia Suomesta, Klaani – tarina Sammakoiden suvusta ja Valkoinen peura sekä monia muita.

Festivaalin yhtenä tähtivieraana on Perkele! Kuvia Suomesta ohjaaja Jörn Donner, joka osallistuu perjantaina keskustelutilaisuuteen elokuvakulttuurin tilasta.

Kotimaiset uutuudet

Festareilla esitetään vuosittain osa edellisen juhlan jälkeen ilmeistyneitä kotimaisia leffoja. Tänä vuonna joukkoon mahtuu Aki Kaurismäen Toivon tuolla puolen lisäksi ainakin Juho Kuosmasen nyrkkeilyleffa Hymyilevä mies, Selma Vilhusen Tyttö nimeltä Varpu ja Tom of Finland sekä monia muita.

Vieraiksi saapuvat ainakin Selma Vilhunen, Tom of Finlandin Toukoa näyttelevä Pekka Strang ja Kaiken se kestää ohjaaja Visa Koiso-Kanttila sekä monia monia muita.

Kotimaisen fiktion lisäksi mukana on myös dokumentteja. Yhtenä voi mainita Sakari Saksan Dannyn. Raumalaisethan pitävät Ilkka “Danny” Lipsasta lähes omana poikanaan, sillä miehen kesäasunto löytyy Rauman rannikolta.

Norjalaisen elokuvan esiinmarssi

Tänä vuonna festarilla on paljon myös norjalaista elokuvaa. Listalta löytyy Brent Hamerin 1001 Grams, Hisham Zamanin Before Snowfall, Eskil Vogtin Blind sekä Roar Uthaugin The Wave.

Norjalaisten lisäksi nähdään myös pari ruotsalaista ja ne ovat Dani Kouyaten Kun vielä elämme ja Pernilla Augustin Vakava leikki.

Baltic Herring – lyhytelokuvakilpailu

Perinteisesti mukana on myös Baltic Herring – lyhytelokuvakilpailu, joka on  Itämeren rantavaltioiden asukkaille tarkoitettu kilpailu. Tänä vuonna kilpailuun tuli määräaikaan mennessä 78 elokuvaa kahdeksasta eri maasta. Jokainen elokuva osallistuu pööpalkinnon Golden Baltic Herring tavoitteluun.

Teksti: Jouni Mikola, Twitter: @JouniMikola

Ei kommentteja, oletko sinä ensimmäinen?

Kommentoi